Basileios Suuri, Pyhien isien kanonit, 91. kanoni.
Kirkossa noudatetusta opista ja julistuksesta osan olemme saaneet kirjallisesti, osan apostolien opetuksesta salaisesti; uskolle ne molemmat ovat yhtä tärkeitä, eikä niitä vastusta kukaan, jolla on vähänkään tietoa kirkollisista säädöksistä. Jos koettaisimme päästä eroon kirjoittamattomasta ikään kuin vähempiarvoisesta, erehtyisimme aivan pääasioissa evankeliumin vahingoksi niin, että julistuskin menettäisi sisältönsä.
Kirkossa noudatetusta opista ja julistuksesta osan olemme saaneet kirjallisesti, osan apostolien opetuksesta salaisesti; uskolle ne molemmat ovat yhtä tärkeitä, eikä niitä vastusta kukaan, jolla on vähänkään tietoa kirkollisista säädöksistä. Jos koettaisimme päästä eroon kirjoittamattomasta ikään kuin vähempiarvoisesta, erehtyisimme aivan pääasioissa evankeliumin vahingoksi niin, että julistuskin menettäisi sisältönsä.
Mainitakseni ensiksi tärkeän mutta tavallisen asian: Missä on kirjallisesti määrätty siunaamaan ristin merkillä niitä, jotka luottavat Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen? Mikä kirjoitus on meidät opettanut rukoilemaan itään päin kääntyneinä? Kuka pyhistä on jättänyt meille kirjallisesti avuksihuudon sanat eukaristiaa ja siunauksen kalkkia ylennettäessä? Sillä emme tyydy vain siihen, mitä apostoli tai evankeliumi on maininnut, vaan ennen ja jälkeen lisäämme sanoja, joilla on suuri merkitys salaisuuden kannalta ja jotka olemme saaneet kirjoittamattomasta opetuksesta.
Minkä kirjoituksen perusteella siunaamme kasteen veden ja voitelun öljyn, jopa kastettavankin? Eikö vain sanattoman salaisen perinteen perusteella! Vai kuinka? Missä on kirjallisesti neuvottu voitelemaan öljyllä? Mistä on opittu kastamaan kolmella upotuksella? Entä mistä kirjoituksista on saatu muu kasteeseen liittyvä, luopuminen saatanasta ja hänen enkeleistään? Eiköhän vain tästä salaisesta ja sanomattomasta opetuksesta, jonka isämme ovat säilyttäneet selityksettömässä ja tutkimattomassa hiljaisuudessa. Kuinka olisikaan voitu julkisin kirjoituksin opettaa sellaista, mitä vihkimättömän ei sovi edes katsella? Ja sitä paitsi kirjoittamattoman opetuksen syynä on, ettei välinpitämättömyys ja arkipäiväisyys tekisi oppeja monien silmissä halpa-arvoisiksi.
Toista on oppi ja toista on julistus, oppien vaietessa julistus kaikuu. Eräänlaista vaikenemista on se epäselvyyskin, jonka avulla Raamattu tehdessään opit hämäriksi hyödyttää lukijan mieltä. Tämän takia me kaikki rukoilemme itään päin kääntyneinä; mutta harva meistä tietää, että silloin etsimme vanhaa isänmaata, paratiisia, jonka Jumala istutti Eedeniin, itään päin (ks. 1. Moos. 2:8).
Seisten rukoilemme sunnuntaisin, mutta syytä emme kaikki tunne; emme seiso vain siksi, että nuosemme Kristuksen kanssa ylös ja pyrimme korkeuksiin, joka armo meille annettiin ylösnousemuksen päivänä ja josta muistutuksena seisomme rukouksen aikana, vaan tavallaan kuvaten myös odotettua ikuisuutta. Siksi että se on päivien ruhtinas, ei Mooses kutsu sitä ensimmäiseksi vaan ykköseksi. Onhan sanottu, että ”tuli ehtoo, ja tuli aamu, päivä yksi” (1. Moos. 1:5 LXX), ilmaisten sen kertautumista. Se on yhtä aikaa ensimmäinen ja kahdeksas, juuri se ensimmäinen ja kahdeksas päivä, josta psalmilaulajakin muistuttaa jossain psalmien päällekirjoituksissa (ks. esim. Ps. 6 ja 12 LXX), siten ilmaisten tämän ajan jälkeistä tilaa, loppumatonta, illatonta päivää, jolla ei seuraajaa ole, päättymätöntä ja iätöntä ikuisuutta. On siis tarpeen, että Kirkko opettaa kaittaviaan rukoilemaan seisten, jotta loppumatonta elämää jatkuvasti muistaessamme emme laiminlöisi siihen varustautumista.
Ja myös koko viisikymmenpäiväinen helluntaiaika muistuttaa odottamastamme ylösnousemisesta iankaikkisuuteen. Kun se yksi ja ensimmäinen päivä seitsenkertaistetaan seitsemästi, saadaan pyhän pääsiäisen seitsemän viikkoa. Viikon ensimmäisestä päivästä se alkaa ja päättyy samaan päivään, ja samanvertaisia päiviä on viisikymmentä. Näin se muuttumattomuudessaan kuvaa ikuisuutta alkaessaan ja päättyessään ikään kuin ympyrä samasta pisteestä. Kirkon säädökset opettavat meitä sinä aikana mieluiten rukoilemaan seisten, käytännön muistutuksena ikään kuin siirtämään mielemme tästä ajasta tulevaan. Ja joka päivä polvistuessamme ja noustessamme kuvaamme, miten synnin kautta sorruimme maahan ja Luojamme ihmisrakkauden kautta saimme taas kutsun taivaaseen.
Päivä ei riitä kertoakseni Kirkon kirjoittamattomista salaisuuksista. Jätän muut, kysyn vain mistä kirjoituksesta olemme saaneet uskontunnustuksen, sen, että uskomme Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen? Varmaankin kasteen traditiosta, siitä, että hurskaasti olemme velvollisia uskomaan niin kuin meidät kastetaan, esittämään samanlaisen tunnustuksen kuin kasteessa.
Suotakoon meille samasta syystä, että ylistämme uskomme mukaisesti. Jos joku hylkää ylistyslauselman, koska se on kirjoittamaton, osoittakoon meille kirjalliset todistukset uskon mukaisesta tunnustuksesta ja muusta mitä olemme luetelleet. Kun nyt on näin paljon kirjoittamatonta, jolla on niin suuri merkitys hurskauden salaisuudelle, he eivät suvaitse meille yhtä isiltämme perittyä sanaa, jonka tapaamme kirkkojen väärentämättömien jäsenten vilpittömänä käytäntönä ja jonka merkitys ja tärkeys ei ole suinkaan pieni tälle salaisuudelle.
Pyhä Basileios Suuri (muisto 1.1.) oli yksi 300-luvun – ja koko Kirkon historian – tärkeimpiä kirkkoisiä. Hänellä oli merkittävä rooli Kirkon opillisen muotoilun ja harhaoppien vastaisen taistelun johtohahmona, luostarielämän järjestäjänä ja terveenä pitäjänä sekä liturgisen elämän muovaajana. Yllä oleva kanoni lukeutuu ”Pyhien isien kanonit” -nimellä tunnettuun ja suomennettuun kokoelmaan, jonka kanonit on Ekumeenisissa synodeissa luettu Kirkossa yleisesti päteviksi ja kunnioitetuiksi.
Yllä olevaan on lisätty otsikko ja kappalejako.
Ote teoksesta Pyhien isien kanonit, Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1985/1986, käännös Johannes Seppälä.
Kuva Lammin Panagian pyhän Basileios Suuren kappeli.
——————————————————-