Arkkimandriitta Cleopa Ilie
Pyhä traditio eli pyhä perimätieto on opetusta, jonka Jumala on antanut ihmisille Kirkon elävän suullisen sanan kautta. Osa siitä on kiteytetty myöhemmin kirjalliseen muotoon. Kuten Pyhä raamattu niin myös pyhä traditio sisältää sen Jumalan ilmoituksen, joka on tarpeen meidän pelastukseksemme. Se on Kirkon elämää Pyhässä Hengessä ja Kirkon elämän elävä virta. Se on toinen Jumalan ilmoituksen lähde, ja sellaisena sillä on yhtä suuri auktoriteetti kuin Pyhällä raamatulla.
Pyhä traditio on ollut ohjenuorana ennen Uuden testamentin kirjojen kirjoittamista, sillä ensimmäiset kristityt saivat opastusta pelastuksen tiellä tradition pohjalta. Ensimmäisenä Uuden testamentin opetukset ihmisten korviin elävän sanan kautta kylvi itse Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka kolmen ja puolen vuoden ajan julisti evankeliumiaan suullisesti. Hän ei kirjoittanut mitään, vaan opetti lakkaamatta kansaa suullisesti.
Senkään jälkeen, kun hän oli täyttänyt kuuliaisuustehtävänsä Isälleen, hän ei lähettänyt apostolejaan kirjoittamaan vaan saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle sanoen: “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Aamen” (Matt. 28:19–20).
Kirkon perustamisesta lähtien eli vuodesta 33 aina vuoteen 44 asti, jolloin pyhä Matteus kirjoitti ensimmäisen evankeliumin, Kirkkoa opasti pyhä traditio, josta osa merkitettiin näin muistiin myöhemmin. On ollut paljon muitakin kirjoituksia, joista on väitetty, että ne olisivat apostolien inspiroimia ja kirjoittamia. Kirkko on kuitenkin auktoriteetti, joka on ne joko hyväksynyt ja tunnustanut inspiroiduiksi tai jättänyt tunnustamatta, koska se eli evankeliumin totuutta jo ennen kuin se oli kirjoitettu. Kirkko eli traditiosta.
Pyhä traditio ei ole ihmisten perinnäissääntöjä eikä filosofiaa eikä petosta vaan Jumalan sanaa, joka on annettu meille elävän puheen kautta. Suuri apostoli Paavali opettaa meitä pitämään tiukasti kiinni tästä traditiosta, kun sanoo: “Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille” (2. Tess. 2:15). Mutta jotkut painostavat uskossaan heikkoja kristittyjä pilkkaamaan apostolista ja kirkollista traditiota ja hylkäämään sen ymmärtämättä, että itse Pyhä raamattu on Pyhän Hengen hedelmä, joka on kasvanut pyhän tradition juuresta ja puusta.
Kristuksen kirkko on vahvistanut pitkän traditionsa aikana kristalloituneet uskon totuudet pyhien ekumeenisten kirkolliskokousten dogmeilla ja kanoneilla, mutta myös uskontunnustuksilla ja tunnustuskirjoilla, sekä lukuisten paikallisten synodien päätöksillä, joita ovat olleet laatimassa pyhät ja ihmeitätekevät esipaimenet. Näissä vanhoista ajoista alkaen pidetyissä synodeissa on kiteytetty pyhän ortodoksisen uskon ohjeellinen sisältö erityisesti niissä kohden, joissa monet harhaopit noina aikoina olivat hyökänneet sitä vastaan.
Pyhällä traditiolla on tietty perusta, jonka varaan se rakentuu ja joka varmistaa sen alkuperäisen puhtauden säilymisen ja siirtymisen vuosisadasta toiseen, eli vanhat uskontunnustukset, apostoliset kanonit ja seitsemän ekumeenisen synodin dogmaattiset määritelmät. Mutta näiden lisäksi on olemassa vielä tärkeitä todistajia pyhän tradition muuttumattomuudesta ja luotettavuudesta. Tällaisia ovat muun muassa Kirkon vanha käytäntö ja apostoliset isät. Apostolisista isistä muun muassa pyhä Ignatios Jumalankantaja (k. 107–114), joka oli apostolien oppilas, ja pyhä Polykarpos Smyrnalainen (k. 155–156 tai 167) kehottavat aikansa kristittyjä pysymään erossa harhaoppisten opetuksista sekä säilyttämään vain apostolisen tradition ja sen puhtaana.
Pyhä traditio todistaa kaikkein varmimmin, mitkä kirjat kuuluvat Pyhän raamatun kaanoniin ja millä kirjoilla on dogmaattinen, inspiroitu ja jumalallinen luonne, mutta pyhä traditiokin voi vain Pyhän raamatun kautta todistaa totuuksiensa puhtauden.
Pyhä raamattu on kokoelma pyhiä kirjoja, jotka on kirjoitettu Pyhän Hengen innoituksesta suunnilleen 1500 vuoden kuluessa alkaen Mooseksesta noin 1400 ennen Kristusta ja päätyen Ilmestyskirjaan noin 100 vuotta Kristuksen jälkeen.
Pyhä Raamattu on kuin pohjaton lähde, sillä siihen sisältyy Jumalan rajaton viisaus. Jos janoinen tulisi lähteelle ja haluaisi juoda sen tyhjäksi, hän hukkuisi siihen. Mutta jos hän nostaa siitä vettä sangolla, täyttää lasinsa ja juo, hän virkistyy kokematta mitään vaaraa.
Etkö ole lukenut Pyhästä raamatusta kertomusta etiopialaisesta hoviherrasta, joka tutki profeetta Jesajan kirjaa? Kun apostoli Filippos kysyi, ymmärsikö hän lukemansa, hän vastasi: “Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo” (Ap.t. 8:31).
Muinaisista ajoista alkaen monet harhaoppien alullepanijat ovat rohjenneet uppoutua Raamatun kirjoitusten pohjattomaan mereen ja hukkuneet hengellisesti. He ovat itse joutuneet kadotukseen ja ovat vieneet sinne myös ne, jotka ovat seuranneet heitä. Eivät kaikki ole hengelliseltä iältään yhtä kypsiä eivätkä siksi voi ymmärtää Pyhää raamattua samalla tavalla.
Suuri Paavali osoittaa, että Raamatun täydellinen ymmärtäminen kuuluu täydellisille, kun sanoo: “Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta. Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme” (1. Kor. 2: 6–7).
Lapsenmielisille Jumala on ilmoittanut viisautensa. Hän on ilmoittanut sen niille, joiden on havainnut olevan lapsia pahuudessa mutta ei ymmärrykseltään, niille, jotka ovat täydellisiä kaikessa hyvässä ja ovat viattomuudessa kuin lapset. Siksi suuri Paavali kehottaa Korintin kristittyjä: “Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia” (1. Kor. 14:20).
Varo siis, ettet ole niiden kaltainen, joille Herra sanoi: “Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa” (Matt: 22:29).

Lyhennetyt otteet kirjasta Arkkimandriitta Cleopa Ilie, ”Ortodoksisesta uskosta – ohjaajavanhuksen vastauksia Kirkon perinnettä koskeviin kysymyksiin”, luvuista ”pyhästä traditiosta” sekä ”pyhästä Raamatusta”.
———————————