Alla julkaistaan lähettäjän luvalla erään ortodoksisen perheen isän allekirjoittaneelle lähettämä yksityinen viesti, jossa elämänläheisesti tulee esiin eräs ajankohtainen ja keskeinen teema: kasvot. Koska kertomuksella ei ole tarkoitus osoittaa ketään erityistä ihmistä tai loukata ketään hoitajaa, se julkaistaan ilman alkuperäisen kirjoittajan nimeä. H. Alex Saulamo —————————————————– Voisin jakaa myös oman kertomukseni siitä, kun tiistaina 24.8 vaimoni […]
Blog
Tropari, 5. säv. Saatuasi sisääsi jumalallisen rakkauden tulen / sinä, Paisios Jumalankantaja, / antauduit ylenpalttisessa askeesissa Jumalalle kokonaan / ja tulit lohdun lähteeksi monille ihmisille / neuvoen heitä jumalallisin sanoin / ja tehden rukouksillasi ihmeitä. / Ja nyt sinä, pyhä, rukoilet lakkaamatta koko maailman puolesta. Kontakki, 8. säv. Vaellettuasi maan päällä kuin enkeli ja säteillen […]
Kunnioitettu Igumenia, siunatkaa! Sain kirjeenne jo jonkin aikaa sitten ja pyydän, että annatte minulle anteeksi, kun vastaukseni on viivästynyt ajan puutteen vuoksi. Minun on todellakin vaikeaa vastata kirjeisiin. Mutta nähdessäni huolestuneisuutenne niiden asioiden vuoksi, joita meidän päivinämme tapahtuu, ja hyvän pyrkimyksenne toimia Jumalan tahdon mukaan, vastaan teille. En tunne teitä, ja teidän on vaikeaa tavata […]
Pyhittäjä Justin Celijeläinen (Popovich) , muistopäivä 1.6. Tropari (1. säv.) Kunnioittakaamme loisteliaasti Jumalan innoittamaa teologia, / viisasta serbiä Justinia, / Pyhän Hengen viikatetta, joka kaatoi ateismin harhan / ja latinalaisten röyhkeyden, / Jumal-ihmisen salaisuuden näkijää ja hurskauden rakastajaa, / ja huutakaamme hänelle: / Kunnia olkoon Kristukselle, joka antoi sinulle kunnian, / kunnia Hänelle, joka sinut […]
Pyhittäjä Justin Celijeläisen pääsiäissaarna Ihminen tuomitsi Jumalan kuolemaan; Ylösnousemuksellaan Jumala tuomitsi ihmisen kuolemattomuuteen. Vastalahjaksi lyönneistä Hän sulkee syleilyyn; herjaamisesta Hän antaa siunauksen, kuolemasta kuolemattomuuden. Ihminen ei koskaan osoittanut niin paljon vihaa Jumalaa kohtaan kuin ristiinnaulitessaan Hänet; ja Jumala ei koskaan osoittanut niin paljon rakkautta ihmistä kohtaan kuin noustessaan kuolleista. Ihminen halusi alistaa Jumalan kuolevaiseksi, mutta […]
Siispä minun tulee myös neuvoa tässä asiassa niitä, jotka ovat ansaitsemassa kuninkaallista lahjaa, että tietäisit, ettei ole niin suurta syntiä, että se voittaisi Mestarin hyväntahtoisuuden. Vaikka joku olisikin huorintekijä, tai avionrikkoja, tai naismainen mies, tai hänellä olisi luonnonvastainen himollisuus, tai vaikka hän olisi liittynyt prostituoituun, taikka olisi varas, tai olisi ollut petollinen toisia kohtaan, tai […]
Tällainen ajatus tuli mieleen, kun luin uuden Aamun Koiton kirjoituksen Serbian ortodoksisesta kirkosta: https://aamunkoitto.fi/maailmalta/serbian-porfirije-nousi-patriarkaksi-kuoleman-varjossa-korona-vei-edeltajan-kaksi Lukijalle voi muodostua kuva, miten Serbian kirkko toimii vastuuttomasti koronan aikana, minkä seurauksena patriarkka ja kaksi muuta piispaa menehtyivät ja lukuiset sairastuivat. Tekstissä ei tullut mainituksi piispojen ikä. Montenegron metropoliitta Amfilohije (82 v.) ja entinen Hertsegovinan Atanasije (83 v.), joka oli […]
Teologia on Jumalan sana, jonka puhtaat, nöyrät ja hengellisesti uudestisyntyneet sielut saavat ottaa vastaan, eikä järjen kauniita sanoja, jotka rakennetaan filologisella taidolla ja ilmaistaan juridisella tai maailmallisella hengellä. Luodut sanat eivät kykene puhumaan ihmisen sielulle, niin kuin kaunis patsaskaan ei pysty puhumaan, elleivät kuulijat ole kovin maallisia, niin että he tyytyvät pelkkiin kauniisiin juttutuokioihin. Teologia, […]
Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestön julkaisusarjan 17. teos saapui Suomeen alkuvuodesta. Pappismunkki Serafim Rosen Kalifornian yliopistossa Santa Cruzissa vuonna 1981 pitämä puhe aiheesta ”Jumalan ilmoitus ihmissydämelle” on alunpitäen julkaistu kirjasena englanniksi vuonna 1987. Kirjanen valottaa isä Serafimin ajattelua ja ortodoksista maailmankuvaa eräissä kaikkein keskeisimmissä näkökulmissa, ja kirjan julkaissut ja isä Serafimin työtä jatkava Platinan luostari edellytti […]
Pyhän Kosmaan sivujen toimitus sai nimimerkiltä A. S. alla olevan kirjoituksen, ja sen ollessa kaikin puolin vastuullinen ja maltillinen sekä samalla rohkeasti tärkeitä asioita esiin nostava, julkaisen sen nimimerkillä, sillä kirjoittajalla on perustellut syyt välttää tässä vaiheessa julkisuutta. H. Alex Saulamo ———————————- Veljeni ja siskoni Kristuksessa. Maailmaa on ravistellut ja puhuttanut koronakriisi. Poliitikot, yhteisöt, tavallinen […]








