Lammin Panagian vanhemman polven asukkaidenkin hyvin tuntema Athosvuoren pyhän Panteleimonin luostarin edesmennyt johtaja, arkkimandriitta Jeremia eli yli satavuotiaaksi. Hänet tunnettiinkin Athoksella lisänimellä “Athanatos”, kuolematon. Elämässään hän oli ehtinyt kokea monenlaista. Hän oli muun muassa toiminut nykyisen Ukrainan alueella eläneen pyhän Kuksan keljapalvelijana ja antannut Pyhälle tämän elämän viimeisinä aikoina päivittäin pyhän Ehtoollisen. Ennen kaikkea isä Jeremia oli huikea esimerkki siitä, kuinka rakkaus Kristukseen vapauttaa ihmisen pahan muistamisesta ja tekee hänestä kuolemattoman.
Isä Jeremia oli kokenut sekä Neuvostoliiton että natsi-Saksan keskitysleirit. Kuvaavaa hänen luonteelleen oli, että kun saksalaiset jossain vaiheessa maksoivat korvauksia keskitysleirillä olleille, ja tämän puitteissa kutsuivat isä Jeremiaksenkin lähetystöönsä, hän sieltä palatessaan ihmetteli saksalaisten ystävällisyyttä, sillä nämä olivat tarjonneet kahvitkin. Isä Jeremia oli lapsenomaisen hyväntahtoinen, mutta hänen kohdallaan se ulottui koko sieluun ja sydämeen, ja yhdistyi vakaaseen hengellisyyteen. Se oli aitoa Evankeliumin lapsenmielisyyttä, mikä näkyi etenkin suhteessa kärsimyksiin ja niiden muistoon sekä suhtautumisessa niiden aiheuttajiin.
Tällä tavalla ihmisestä todellakin tulee “athanatos”, kuolematon, sillä lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta, ja “jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa.” (Joh. 8:51, 11:26).
Luostarissa isä Jeremiaan luona vierali kerran hänen pitkäaikainen ystävänsä, eräs venäläinen emigranttitaiteilija. Taiteilija oli isä Jeremiaksen tavoin kokenut Neuvostoliiton ja natsi-Saksan keskitysleirien kauhut. Eräs luostarin munkeista sitten kysyi vieraalta Neuvostoliiton keskitysleirien oloista. Ja vieras kertoi: ihmiset leirillä olivat pahempia kuin koirat, he olivat julmia, he pilkkasivat vankeja ja niin edelleen. Sitten hän totesi, että isä Jeremias voisi myös kertoa leirien kauhuista. Niinpä munkki kääntyi igumenin puoleen…
Isä Jeremia oli hetken hiljaa. Sitten hän vastasi rauhallisesti: ”Kyllä, kyllä, minä muistan… Minä muistan, kun vanhempani tapettiin, ja leirin komentaja kutsui minut luokseen ja ojensi minulle kolme ruplaa pieniä kuluja varten ja neuvoi minua, että minun tulisi paeta yöllä. Minä todella pakenin. Kolme vuotta minä vaeltelin kylästä kylään, eivätkä ihmiset missään antaneet minun kuolla nälkään tai jättäneet ilman ruokaa, vaikka ottivatkin riskin minun vuokseni. Jumala lähetti hyviä ihmisiä. Minä muistan. Kunnia Jumalalle kaikesta!”
Keskustelutoverit tunsivat olonsa jotenkin epämukavaksi ja siksi siirtyivät seuraavaan aiheeseen. Munkki kysyi vieraalta Saksan keskitysleireistä. Vieras alkoi taas kertoa: natsien leirillä oli vielä pahempaa kuin Neuvostoliitossa. Hänen oli edelleen vaikea pidätellä itseään, jos hän tapasi saksalaisia. Oli mahdotonta unohtaa niitä nöyryytyksiä, joita heidän piti kestää. Taas hän lisäsi, että isä Jeremia voisi kertoa lisää natsi-Saksan leirien epäinhimillisistä olosuhteista…
Isä Jeremia oli hetken hiljaa, hymyili, ja kuin muistaen jotakin vastasi: ”Kyllä, kyllä, minä muistan… minä muistan saksalaiset naiset, jotka tulivat joka päivä ja heittivät meille leipää piikkilanka-aidan läpi, jotta emme kuolisi nälkään. Heidän leipänsä oli niin herkullista, että muistan vieläkin sen maun. Kunnia Jumalalle kaikesta!”
———————————————————————————
Lue lisää isä Jeremiaan elämästä ja häneen liittyvistä henkilökohtaisista muistoista Athos-Säätiön sivuilta:
https://athossaatio.fi/node/246
Lähde: ”Remember no evil – Elder Jeremiah of Mount Athos” (Sergey Shmely)
Athos-Säätiön käännösotteen pohjalta hieman referaatin suuntaan muokannut H. A. Saulamo
Kuvassa K. Xenopouloksen maalaus arkkimandriitta Jeremiaasta. Toimituksen saamien tietojen mukaan muotokuva on yksityisomistuksessa ja potentiaalisesti myytävänä sponsorimielessä.
———————————————————————–