Pyhän Kosmaan sivujen toimitus sai nimimerkiltä A. S. alla olevan kirjoituksen, ja sen ollessa kaikin puolin vastuullinen ja maltillinen sekä samalla rohkeasti tärkeitä asioita esiin nostava, julkaisen sen nimimerkillä, sillä kirjoittajalla on perustellut syyt välttää tässä vaiheessa julkisuutta.
H. Alex Saulamo
———————————-
Veljeni ja siskoni Kristuksessa.
Maailmaa on ravistellut ja puhuttanut koronakriisi. Poliitikot, yhteisöt, tavallinen media ja sosiaalinen media on pullollaan mielipiteitä, analyysejä, tutkimuksia, pelottelua, paniikin lietsontaa. Uskovaisten keskuudessa on vähintäänkin yhtä paljon ajatuksia ja murheita, ehkä jopa enemmän, sillä Kirkkomme sakramenttien ja muun toiminnan rajoitukset ovat iskeneet uskovaisia vastaan.
Haluankin huolestuneena ortodoksi-isänä ja työläisenä kantaa oman korteni tähän valtavaan ”korona-ajatusten kekoon” ja valottaa, miten näen tämän tilanteen. Toivottavasti kirjoitukseni antaa toivoa jollekulle näiden aikojen keskellä.
Millä punnitsemme koronaepidemian? Tieteellisellä väittelylläkö? Väitän ystävät, että lopulta voimme hakea ja tuoda pöydälle loputtomasti tieteellisiä tutkimuksia puolesta ja vastaan. On tutkimuksia maskien käyttöjen puolesta ja taas niitä vastaan. On tutkimuksia turvavälien puolesta ja niitä vastaan. On tutkimuksia koronarokotteen puolesta ja vastaan.
Ongelmana on suorastaan tiedon ylitarjonta, josta on hankala löytää ”totuutta”. Lisäksi aina tieteellisiä kokeita voidaan kyseenalaistaa. Mistä tiedämme, ovatko tiedemiehet rehellisiä motiiveissaan? Luemme usein tutkimuksista medioissa, jolloin emme tiedä, onko tutkimuksesta tehty uutinen rehellinen vai onko tutkimustieto irrotettu kontekstistaan? Mistä tiedämme, onko tutkimusta toistettu tarpeeksi usein ja riittävän pitkällä aikavälillä luotettavien tulosten saamiseksi? Jos on, niin kuka määrittelee sen ja miten se määritellään? Mistä tiedämme, ketkä lopulta ovat rahoittaneet tutkimuksen ja miten paljon heidän motiivinsa on aiheuttanut painetta tutkijoille päätyä rahoittajille mieleiseen tulokseen?
Siksi, ystävät, kehotan meitä kaikkia pohtimaan ja tutkimaan asioita, olemaan rehellisiä maailmamme tilasta ja lopulta rukoilemaan Kristukselta valaisua. Katsokaamme Kristuksen totuutta ja maailmamme tilaa. Uskomme opettaa, että Herramme ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen jälkeen historia siirtyy eteenpäin kohti Hänen toista tulemistaan ja viimeistä tuomiota. Maailman historian tulkinta perustuu jatkuvaan evolutionaariseen prosessiin, jossa me kehitymme koko ajan tietävimmiksi, paremmiksi ja viisaammiksi. Ratkaisevana tekijänä tässä ovat aistihavainnot, joihin tieteellinen maailmankuva tukeutuu. Etusijalla siis ovat materialistiset asiat, jotka ovat tärkeämpiä kuin hengellisyys.
Päädymmekin kiperään tilanteeseen. Mitä tieteellinen maailmankuva kertoo meidän elämämme tarkoituksesta, josta lähdemme rakentamaan maailmankatsomustamme ja pistettä, josta kaikki lopulta riippuu? Tiede pystyy vain kertomaan meille, että ihminen on eläin eläinten joukossa, biologinen kone. Mikä tarkoitus on biologisella koneella? Ei mikään. Kuka antaa biologiselle koneelle tarkoituksen? Jumalako, jota tiede ei voi näyttää todeksi ja jonka olemassaolon monet tiedemiehet kiistävät? Jos ihmisen elämäntarkoitus ei tule suuremmalta olennolta, jokainen voi itse määritellä sen mielensä mukaan, mikä taas johtaa tilanteeseen, jossa vahvin määrittelee meidän tarkoituksemme. Onko sitten vahvimman laki eli periaate, jonka mukaan vain vahvin selviytyy, universumimme ja äiti maamme ehtymätön luonnon laki? Jos niin on, millä perusteella meillä on oikeus arvioida maailman johtajia? Hehän ovat nousseet pyramidin huipulle vahvimman oikeudella, jota raaka maailmamme suosii ja jonka se hyväksyy. Eikö olisi jopa parempi kunnioittaa ja seurata uskollisesti tätä lakia tukemalla hallitsijoitamme sokeasti, koska maailmamme syvin laki on heidän puolellaan? Tällainen saa heidät kuulostamaan puolijumalilta.
Palatkaamme pohdinnan alkuun, jossa mainitsin toisenlaisen tavan havainnoida maailmaa, Kristuksen tavan. Liian usein me ortodoksikristityt unohdamme maailman paineen alla oman viitekehyksemme, jota meidän kuuluisi seurata.
Kuten aiemmin sanoin, meidän näkökulmamme elämäämme on, että Jumala loi maailman, ihminen lankesi syntiin ja karkotettiin Paratiisista ja välittömästä yhteydestä Jumalaan. Jumala, kuitenkin lupasi meille Vapahtajan, jonka kautta voimme päästä takaisin Jumalan yhteyteen. Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi. Sana tuli lihaksi. Kristus opetti maan päällä ihmisille, miten meidän tulisi elää ja miten voisimme jumaloitua. Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, Jumala teki itsestään uhrin, jonka kautta voimme saada syntimme anteeksi, niin ettemme joudu kadotukseen, vaan saavutamme iankaikkisen elämän. Kristus nousi kolmantena päivänä kuolleista ja kuolemalla kuoleman voitti. Kristuksen apostolit lähtivät levittämään viestiä maailmaan Jeesuksen hankkimasta pelastuksesta, kuten Hän heitä käski. Maailmamme on saanut kuulla pari tuhatta vuotta totuutta Kristuksesta monenlaisina aikoina ja monenlaisten tapahtumien keskellä.
Kristillinen maailmankatsomus eroaa maailmallisesta maailmankatsomuksesta siinä, että maailman näkökulmasta asiat vain parantuvat ajan myötä eli evolutionaarinen prosessi parantelee ja kehittää meitä, kun taas kristillinen maailmankatsomus puhuu päinvastaista, niin että maailma sen mukaan oikeastaan menee koko ajan kehityksessään huonompaan suuntaan ja syntisempään tilaan, kunnes Kristuksen toinen tuleminen välittää lopullisen oikeudenmukaisen ja hyvän tuomion. Tämä ei tietysti sulje pois sitä, etteikö meillä olisi velvollisuutta toimia ja elää kristillisten käskyjen, rakkauden ja toivon mukaan. Kristillisiä valopilkkuja maailma tulee olemaan täynnä ennen Kristuksen toista tulemista. Asian ydin on kuitenkin siinä, että silloin myös maailman villitykset ovat vahvempia kuin koskaan ennen. Joitain satoja vuosia sitten kuninkaalliset sentään suojelivat fyysisesti ja moraalisesti kristillisiä valtakuntiaan, ja kansat perheineen ja yksilöineen olivat enemmän kosketuksissa kirkkoon ja Kristukseen, vaikka elämä ei ollutkaan täydellistä. Noinakin aikoina oli omat haasteensa, kuten aina. Mutta kun nykyaikaa verrataan menneisiin aikoihin, niin joudumme kysymään, mitä Kristuksesta on yhteiskunnassamme enää jäljellä? Kenen temppeleissä hallitsijamme anovat voimaa ja kenen totuuksia ja päämääriä he palvelevat? Kehen tavalliset kansat ja yksilöt turvautuvat? Emmekö eläkään kristillisessä ajan tajussa ja seuraa sen mukaista historian kulkua?
Joudumme suruksemme toteamaan, että aikamme on siirtymässä pois Kristuksen käskyistä ja opetuksista.
Veljeni ja sisareni Kristuksessa, älkää panko toivoanne tämän maailman villityksiin ja neuvoihin. Lopulta ne vain etäännyttävät meidät Herrastamme. Tarkkailkaa ajan merkkejä ja henkeä. Rakastakaa Jumalaa ja lähimmäistänne. Rukoilkaa maailman puolesta. Ja tehkää päätöksenne kristillisen omantuntonne mukaan. Kristus rakastaa ja ymmärtää meitä.
A. S.