Vanhus Emmanuil Uudelta skiitalta syntyi Lesvoksen saaren Plomarin kylässä vuonna 1918. Hänen veljensä oli Methymnan (Μηθύμνης) metropoliitta Jaakob (Jakovos). Maailmassa ollessaan vanhus Emmanuil työskenteli pankkivirkailijana, mutta päästyään eläkkeelle hän tuli Athosvuorelle ja meni munkiksi Kutlumusionin luostarin pyhän Panteleimonin skiitalle vuonna 1974. Vuonna 1976 hän asettui pyhien Palkattaparantajien keljaan Uudella skiitalla, ja vuonna 1992 siirtyi pyhän Gregorioksen luostariin, jossa hän myös nukkui 90-vuotiaana kuolonuneen vuonna 2008.

Hän oli rukouksen ihminen ja hyvin harras. Rukoillessaan mutta myös puhuessaan hän tyypillisesti itki.

Hän oli kerännyt 2500 ylistysveisua Jumalansynnyttäjälle ja Pyhille. Joka päivä hän luki tai lauloi niistä tietyn osan. Viimeisinä aikoinaan hänen intonsa kuitenkin kasvoi ja hän alkoi lukea ne kaikki joka päivä. Hän heräsi ennen puoltayötä. Kolmesta neljään tuntia hän luki ylistysveisuja, liikuttui ja hänen sielunsa riemuitsi.

Sitä, kuinka hän alkoi kerätä ylistysveisuja, hän selitti seuraavasti: ”Aluksi luin aina vain ne neljä, jotka kuuluvat Jumalanäidin anomuskanoniin (paraklesikseen). Korkeasti pyhitetty veljeni (Methymnan piispa Jaakob) kuitenkin oli sanonut minulle, että lukisin aina niiden Pyhien elämäkerrat, jotka löytyvät Mineasta. Kerran, kun luin pyhän Riginoksen, Skopeloksen piispan, elämän, se liikutti minua niin, että vuodatin paljon kyyneleitä. Niinpä tuli mieleeni lisätä joukkoon hänenkin ylistysveisunsa. Niin sitten aina lisäsin joukkoon niiden Pyhien ylistysveisut, joiden elämäkerran tulin lukeneeksi, ja näin syntyi kokonainen kirja. Aina kun luen sen, koen suurta armoa, enkä voi jättää sitä syrjään. Etenkin nyt, kun Vanhukseni sanoi minulle, että ylistysveisujen lukeminen on minun kuuliaisuustehtäväni, koen yhä suurempaa armoa.”

Vanhus Emmanuil sanoi: ”Kaikessa onnistumme rukouksen avulla, ei pelkästään sen, joka tapahtuu kirkossa jumalanpalveluksissa, vaan myös omassa keljassa tapahtuvan rukouksen avulla. Pelastuksemme kannalta ratkaisevia ovat ne asiat, jotka kykenemme tekemään – mutta jotka ehkä jätämme tekemättä. Jumala ei vaadi meiltä mahdottomia.”

”Kuuliaisuuden ei pidä olla muodollista – että koskapa olemme munkkeja, niin harjoitamme kuuliaisuutta – vaan meidän tulee elää kuuliaisuudessa. Meidän tulee uskoa, että kuuliaisuuden ulkopuolella on vain kadotus ja kuolema, että kuuliaisuus on kuin aineellinen ruoka: jos emme syö, kuolemme. Jos en elä kuuliaisuudessa, en voi pelastua. Kuuliaisuuden tulee olla henkilöön katsomatonta, niin ettemme tutki antoiko jonkin määräyksen Igumeni tai joku muu.”

Isä Emmanuil sanoi: ”Rukoilen lähes koko yön. Niinpä määrällisesti rukoilen paljon, mutta rukouksen laadussa olen puutteellinen. Suoritan velvollisuuteni lukemalla 3-4 tuntia ylistysveisuja. Sen jälkeen kuuntelen jumalanpalveluksen luostarin sairaalan sängystä. Minua alkaa kuitenkin väsyttää, ja nukun jonkin tunnin. Sitten sanon itselleni: ’Herää laiskuri rukoilemaan!’ Ja niin nousen ja sanon: ”Jumalani, pelasta luotusi, ja heidän kanssaan minutkin syntinen.” Sitten rukoilen rukousnauhan kanssa lähetystyötä tekevien puolesta, sairasten ja edesmenneitten puolesta ja ennen kaikkea Vanhuksemme ja luostarimme isien puolesta. Lopuksi sanon: ’Muista Herra, Ortodoksisuutta, Pyhää Vuorta ja Kreikkaa. Älä anna pyhien paikkojen ja pyhien ihmisten tulla jumalankieltäjien ja harhaoppisten maahan tallomiksi.’ Tunnen tuskaa koko maailman puolesta, enkä voi olla rukoilematta. Rukouksessa en koe olevani arvollinen sanomaan Herran nimeä, vaan sanon: ’Sinä, joka olet minut luonut, armahda minua.’ Sillä tavoin rukoilen aamunkoittoon asti.”

”Yritän tehdä hengelliset velvollisuuteni, mutta minulla ei ole voimia. Elän nyt elämäni parasta aikaa, vaikka olenkin vuoteenomana. Tämä taistelu on todella hieno, todella suloinen. En pysty kääntämään kylkeä. Isät tulevat, auttavat minua ja sillä tavoin nöyrryn. Kiitän Pyhää Jumalaa, että hän askaroitsee minunkin kanssa, vaikka Hänellä on niin paljon muutakin tekemistä! Nykyään Jeesuksen rukous kumpuaa minussa ja lausun sitä sydämessäni.”

”En tule toimeen ilman rukousta yöaikaan. Täyden hiljaisuuden vallitessa se on todella hienoa ja täynnä iloa. Alkuun, kun ryhdyin nousemaan öisin, se oli hyvin vaikeaa. Minusta tuntui kuin selässäni olisi ollut tonneittain sementtiä. Nyt olen kuitenkin tottunut, ja herään yhdeltätoista tai kahdeltatoista yöllä, ja siihen mennessä, kun kello kutsuu jumalanpalvelukseen, olen suorittanut velvollisuuteni.”

Viimeisinä aikoinaan hän ei pystynyt kääntymään kyljeltä toiselle, mutta hän oli iloinen ja sanoi: ”Tämä sänky on pelastukseni, ja siksi en valita. Jos otamme tuskan vastaan ilolla, niin saamme suuren huojennuksen. Muutoin, jos napisemme, kuljemme kohti tuhoa.”

”Tarkoituksemme on saavuttaa iankaikkisuus, ja se onnistuu rukouksella.”

”Ilman rakkautta ja ilman kuuliaisuutta Vanhusta kohtaan emme pelastu.”

Hän eli vuoteenomana noin viisi vuotta, ilman että olisi napissut tai valittanut. Päinvastoin hän rukoili jatkuvasti ja kiitti Jumalaa kaikesta. Kun alkoi näyttää, että hänen lähtönsä on lähellä, eräs luostarin pappismunkeista siunasi hänet tekemällä ristinmerkin Pyhän Ristin palasella ja pyhittäjämarttyyri Olympian pääkallolla. Hetken päästä hän henkäisi viimeisen kerran ja antoi rauhallisesti sielunsa Herralle 22.1.2008. Hän oli tuolloin 90-vuotias. Olkoon hänen muistonsa ikuinen.

* * *

Kirjasta ΑΠΟ ΤΗΝ ΑΣΚΗΤΙΚΗ ΚΑΙ ΗΣΥΧΑΣΤΙΚΗ ΑΓΙΟΡΕΙΤΙΚΗ ΠΑΡΑΔΟΣΗ, ΑΓΙΟΝ ΟΡΟΣ 2011,sivuilta 516-520. (”Athosvuoren askeettisesta ja hesykastisesta perinteestä.”)

Ιερόν Ησυχαστήριον Άγιος Ιωάννης ο Προδρομος, Μεταμόρφωση Χαλκιδικής. Julkaisija on pyhän Johannes Edelläkävijän Erakkola Halkidikin Metamorfosin kylässä. Kirjoittajaa ei ole kerrottu, mutta yleisesti kirjan kirjoittajaksi tiedetään pappismunkki Evthymios, pyhittäjä Paisioksen oppilas, Ylösnousemuksen majalta. Käännös H. A. Saulamo. Otsikko kääntäjän.

————————————————————————————