”Älkäämme puolustautuko pahuutta vastaan pahuudella, joka on meissä itsessämme.”

”Olkaamme aina ihmisiä; epäihmisiä ei koskaan eikä mistään syystä.”

On henkilöitä, joiden edessä ihminen jää hiljaiseksi, sillä hän ymmärtää, että on kohdannut aidon ihmisen. Kaikki turhat kysymykset ja epäilykset jäävät silloin syrjään. Esille nousee kirkastunut ihmispersoona, joka valaisee ympärillä olevia. Sellainen ihminen oli 15.11.2009 edesmennyt Serbian ortodoksisen kirkon patriarkka Pavle.

Patriarkka Pavle, maallikkonimeltään Gojko Stojčević, syntyi vuonna 1914 (samana vuonna kuin kaimansa ja kollegansa Suomen arkkipiispa Paavali) pienessä serbialaisessa Kućancin kylässä silloisen Itävalta-unkarin valtakunnassa, Slavonian alueella itäisessä Kroatiassa. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Gojkoa kasvatti hänen tätinsä. Omien sanojensa mukaan tuleva Patriarkka piti sellaisista kouluaineista, jotka eivät vaatineet monien asioiden muistamista ulkoa, kuten fysiikasta tai matematiikasta. Sen sijaan uskonnosta hän sai (arvoasteikolla 1-5) juuri ja juuri tyydyttävän 2. Sukulaistensa tahdosta hän silti lähti opiskelemaan teologiaa.

Toisen maailmansodan aikana Gojko ortodoksina ja serbinä joutui pakenemaan itsenäiseksi julistetusta Kroatian valtiosta, joka oli päätynyt Ustaša-liikkeen natsien hallintaan. Rakennustöissä Belgradissa hän sairastui tuberkuloosiin. Koska lääkärit ennustivat, että hänellä on jäljellä vain muutama vuosi elinaikaa, Gojko päätti omistaa ne Jumalan palvelemiseen munkkina.

Pavle oli Raško-Prizrenin piispana Kosovossa ja Metohijassa 33 vuotta. Hän oli ehkä ainoa piispa, joka ei tavoitellut valtaa, kun vuonna 1990 hänet valittiin patriarkaksi. Hän johti Serbian kirkkoa vaikeana sota-aikana. Sekä vallassa olevat että oppositio yrittivät tulkita Patriarkan sanoja poliittisina kannanottoina, mutta Pavle itse piti kirkkopolitiikkansa ainoana linjana Kristuksen Evankeliumia.

Patriarkka Pavlen keskeiset elämän ohjenuorat voidaan tiivistää kahteen seuraavaan: ”Älkäämme puolustautuko pahuutta vastaan pahuudella, joka on meissä itsessämme” ja ”olkaamme aina ihmisiä; epäihmisiä ei koskaan eikä mistään syystä”. Hän eli hiljaisesti, toimittaen päivittäin pyhän Liturgian. Patriarkka tunnettiin erinomaisena laulajana ja hyvänä liturgiikan tuntijana. Kirkon johtajanakin hän teki kaiken sen minkä pystyi itse: korjaili kenkiänsä, siivosi patriarkaatin pihan ja käytävät, vaihtoi lamput… Kuolemaansa asti patriarkka Pavle käytti julkista liikennettä ja sanoi, että hän aikoo ostaa henkilöauton vasta silloin, kun jokaisella serbillä on mahdollisuus siihen.

Luonteeltaan ankarana itseään kohtaan patriarkka Pavle noudatti tarkasti Kirkon kanoneita, ja vaati muita tekemään samoin. Hän eli niin kuin opettikin. Tämän vuoksi hän oli suosittu nuorten ja opiskelijoiden joukossa. Pitkälti hänen ansiostaan Serbian ortodoksisen kirkko säilytti luonteensa traditionaalisena, mutta samalla ulospäin avoimena Kirkkona.

Isä Nemanja Balčin

* * *

Suurin este elämässä on pelko.
Pahin tunne on viha.
Suurin virhe on luovuttaa.
Paras lahja on anteeksiantaminen.
Suurin voima on usko.
Kaunein asia on rakkaus.

– Patriarkka Pavle

Näin Patriarkka Pavlen omin silmin vuonna 1997, kun kävin Serbiassa eräässä konferenssissa, silloin opiskelijana. Hän toimitti Liturgian Belgradin teologisen tiedekunnan kirkossa. Patriarkka oli huomiota herättävän lyhyt, hänen piispankynttilänsäkin (trikiri ja dikiri) olivat kuin lapsen versiot. Monet pitivät ja pitävät häntä pyhänä ihmisenä. Serbien kunnioitus Esipaimentaan kohtaan oli selvä ja syvä – siinä oli jotain erilaista kuin tyypillisesssä Piispan tai Patriarkan kunnioituksessa, mikä kuuluu osana kirkolliseen kuvioon.

Silmiinpistäväksi sen teki myös se, että niin serbialaisessa kuin kreikkalaisessakin kirkollisessa ilmapiirissä on äijää ja ryhtiä aivan eri tavalla verrattuna täkäläiseen hieman lerpahtaneeseen ja ryhdittömään fiilikseen. Sellaisessa ympäristössä pienikokoisen ja vailla inhimillistä ”minä olen merkittävä mies” -olemusta tai itsensä korostusta olevan Patriarkan kunnioitus oli erityisen vaikuttavaa. Hänessä ei ollut minkäänlaista uhoa tai ulkoisen voiman vaikutelmaa, mutta ei myöskään pelkoa. Sen jonkin, mikä tuli sisältä ja oli aitoa, serbit – ja monet muutkin ympäri maailmaa – tunnistivat. Tuo sisäisesti suuri vaikka ulkoisesti pieni mies toteutti Evankeliumin koko sydämestään.

Patriarkka Pavle ei omistanut autoa. Suuren kirkon Esipaimen matkasi raitiovaunulla ja käveli Belgradin kaduilla. Hän toimitti tyypillisesti joka päivä Liturgian. Hän pisti itsensä kaikkineen peliin. Liturginen Eukaristia – kiitosuhri – vastasi elämän eukaristiaa: elämää, joka elettiin uhrimielellä.

Patriarkka Pavleen liittyy hauska kertomus, kun Piispojen synodi oli kokoontumassa ja Patriarkka katseli patriarkaatin ikkunasta mersuillaan saapuvia piispoja, jotka pitkään Kirkossa vallinneen käytännön mukaan on valittu munkkien joukosta. Patriarkka huokasi ja totesi: ”Milläköhän he tulisivat, jos eivät olisi tehneet köyhyyslupausta?”

Patriarkasta annetun todistuksen ja syntyneen kuvan perusteella voi kuvitella, että tuossa huokauksessa ei ollut kyynisyyttä, katkeruutta tai ivaa, vaan pikemminkin suru siitä, kuinka paljon ihmisille Kirkossa on tarjolla, kuinka paljon annettu, ja kuinka vähän siitä uskalletaan elää todeksi.

Patriarkka Pavlen syntymästä tulee tänä vuonna 110 vuotta ja tuonilmaisiin siirtymisestä syksyllä 15 vuotta. Joku sanoi, että Jumala toisinaan antaa tuollaisia ihmisiä, kuten aikanaan Tiihonin Venäjälle, Pavlen Serbiaan ja Onufrin Ukrainaan, johtamaan Kirkkoa vaikeina aikoina – ihmisiä, joissa yhdistyy selkärankaisuus ja nöyryys. Kun selkärankaisuus on luonteeltaan sisäistä ryhtiä, jonka perusta on luottamus Kristukseen eikä ulkoinen voima, ja kun nöyryys on oman itsensä ja todellisuuden näkemistä sellaisena kuin se on, ihminen pystyy kulkemaan kärsimyksen, vainon ja pilkan läpi rauhallisesti ja samalla päättäväisesti menettämättä elämänsä sisältöä ja kulkunsa suuntaa – ja näyttämään meille muillekin, että se on mahdollista.

H. Alex Saulamo

———————————————–

Isä Nemanja Balčinin kirjoitus on hieman muokattu versio kirjoituksesta, joka ilmestyi 2009 tai 2010 Logos-lehdessä.

Kuvan lähde Serbian Ortodoksisen kirkon virallisten sivujen kuva-arkisto:
http://arhiva.spc.rs/eng/bulletin_issued_permanent_medical_council_military_medical_academy_vma_health_condition_serbian_patr.html

——————————————————————–