Kosmaan sivujen toimitus sai käsiinsä alla olevan tekstin, jonka on kirjottanut pappismunkki Joosef pyhän Andreaan skiitalta Athokselta, kun jotkut pyysivät häntä sanomaan sanan hesykasmista itselleen hyödyksi.

* * *

Pyydän pyhiä esirukouksianne, rakkaat veljet ja sisareni Kristuksessa!

Pyysitte minua kirjoittamaan muutamia sanoja hesykasmista. Itse en koskaan ole ollut mikään hesykasti, koko elämäni olen asunut yhteiselämäluostareissa, monien ihmisten keskellä. Kuitenkin, kaikki Ortodoksinen askeesi, kilvoitus, on aina ollut ja on edelleen hesykastista, sisäisen hiljaisuuden ja valppauden vaalimista.

Kristillisen rukouskilvoituksen perustus ovat itse Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sanat opetuslapsilleen ennen kärsimyksiään, ristinkuolemaansa ja ylösnousemustaan: Tähän asti te ette ole anoneet mitään Minun nimessäni: anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen (Joh.16:24). Sekä: Jos te anotte Minulta jotakin Minun nimessäni, niin Minä sen teen. Jos te Minua rakastatte, niin te pidätte Minun käskyni. Ja Minä olen rukoileva Isää, ja Hän antaa teille toisen Lohduttajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti (Joh.14:14-16).

Tästä lähtien ovat kristityt alkaneet avuksi huutaa Jeesuksen Kristuksen pyhää nimeä rukouksissaan.

Hän itse, pelastuksemme alkuunpanija Kristus, vuorisaarnassaan asetti meille myös todellisen rukouksen edellytykset, sen vankan perustan, koko tiemme kohti sielumme pelastusta autuuden lauseiden kautta, maasta taivaaseen ulottuvien portaiden tavoin.

Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on Taivasten valtakunta (Matt.5:3).

Kuka sitten on hengessään köyhä?
Hän, joka tuntee riittämättömyytensä Jumalan edessä; joka näkee, kuinka helposti mieli kääntyy vieraille ja eksyttäville poluille. Peläten himojen täyttämää, pimeydessä vaeltavaa itseään, hän murtunein sydämin ja nöyrtyneenä kaiken aikaa huutaa Kaikkivoimallisen Jumalan puoleen.

Hengessään köyhä on myös köyhä monista, monista ajatuksista. Hän on rukoileva, eikä mietiskelevä, pohdiskeleva. Tämä asenne on rukouksen vahva perustus; kun tältä pohjalta aloitamme kilvoitustamme, meille luvataan jo voittopalkinto, se on Taivasten Valtakunta.

Tämä synnyttää seuraavan autuuden lauseen, joka on siunattu, Jumalan mielen mukainen murhe; autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Se on tuskallista murhetta eksymisestämme Jumalalle vieraille teille, murtuneen mielen katumusta, kaipausta sovintoon Jumalan kanssa. Hän, joka koko sydämestään huutaa Elävän Jumalan puoleen, saa osakseen lohdutuksen, joka on itse Hänen, Kristuksemme elävä läsnäolonsa, Pyhän Hengen toiminta sydämemme syvyyksissä. Tämä on sisäisen elämämme Kristuksessa alku. Sielu, joka on saanut maistaa Jumalan läsnäolon kosketuksen, pystyy erottamaan mielikuvituksen ja paholaismaisen eksytyksen todellisesta Jumalan Armosta.

Ettei menettäisi tätä taivaallista lahjaa, sielu kaikin voimin koettaa olla murehduttamatta Kristuksen nöyrää Henkeä, Hänen, joka otti ihmisen muodon, kärsi Ristinkuoleman ja nousi ylös kuolleista meidän tähtemme.

Kun Kristuksen käskyt tulevat elämämme ainoaksi laiksi, tulee meistäkin lempeitä ja sydämeltämme nöyriä, vapaudumme silloin meitä ympäröivän maailman laeista ja arvoista. Hän, joka itse asettaa itsensä kaikkia alemmaksi, samalla kunnioittaen ja rakastaen kaikkia Jumalan luotuja, on voittamaton; kukaan ei voi häntä nöyryyttää häntä itseään enemmän. Hän saa periä maan, joka on sisäinen rauha Kristuksessa jo tässä elämässä. Hänen sisällään palaa ainainen vanhurskauden nälkä ja jano, vain Jumalan pyhä oikeudenmukaisuus saa hänen sielunsa kylläiseksi. Ja niin kuin lain antaja Kristus halusi tyhjentää itsensä meidän elämämme edestä, myös sielu haluaa jakaa aarteensa muillekin, ja osoittaakseen laupeutta lähimmäisilleen, tulee hänen itsekin olla osallinen laupeudesta, Pyhän Hengen armosta.

Eläen todeksi Evankeliumin käskyjä, osallistuen Kirkon pyhien Salaisuuksien yhteyteen, sekä lakkaamattoman katumus- ja kiitosrukouksen kautta uskovan sielu pikkuhiljaa puhdistuu ja kirkastuu, alkaa – silloin kun Jumala niin haluaa – ”nähdä Jumalan”, osallistua Hänen luomattomista energioistaan. Tuollaisen ihmisen on Jumala ottanut todelliseksi lapsekseen, pelkkä hänen läsnäolonsakin säteilee hänen sydämensä sisäistä rauhaa, hänestä tulee kaikille ”rauhantekijä”.

Kuitenkin hänen osakseen tulee välttämättä myös maailman halveksunta ja vaino, sillä tämän maailman henki on aina vihannut ja vihaa Jumalan nöyrää ja rakastavaa henkeä.

Niinpä uskova saa kokea vääriä syytöksiä, panetteluja, pilkkaa ja julmaa vainoa. Kristuksen jäljissä hänet ristiinnaulitaan joko ulkoisesti tai sisäisesti, ja silloin, tunnustettuaan uskollisuutensa Kristuksen edessä, osallistuen Hänen kärsimyksiinsä, tulee hänen osaksensa Taivasten Valtakunta, joka on sielun lopullinen ylösnousemus.

Jokaisella ihmisellä on oma kutsumuksensa ja armolahjansa, eikä hiljaisuus ole niinkään ulkonaista, kuin mielen ja sydämen hiljaisuutta ja valppautta, rukouksen täyttämää elämää ilman turhia ajatuksia.

Jumala löytää jokaisen ihmisen jostain aivan tietystä kohdasta hänen elämässään, ja tuo kohta on jokaisen kohdalla aivan erilainen, ainutlaatuinen. Jumalan viisaus ja kaitselmus, meidän luonteemme, elämäntilanteemme ja lahjojemme kautta ohjaa meidät täydellisellä tavallaan sielumme pelastukseen.

Niin jokaisen ihmisen täytyy löytää Jumalan avulla oma kutsumuksensa. Kaikista ei voi tulla erakkoja, eivätkä kaikki myöskään pysty elämään monien ihmisten keskellä. Toisille on annettu perhe-elämän lahja, toisille ei. Jokaisen ihmisen tehtävä on pyhittää Jumalalle oma, ainutkertainen kutsumuksensa, on se mikä tahansa.

Niin kuin pyhittäjä Siluan Athoslainen aikanaan sanoi: Jumalan silmissä ei ole merkitystä, oletko kuningas, patriarkka, roskakuski tai raajarikko: Hänen silmissään on suurin se, joka eniten Häntä, Kristusta Jumalaa rakastaa.

Hän, joka paljon Kristustamme rakastaa, rakastaa myös veljiään ja sisariaan, hänestä tulee todellinen elävä osa Kristuksen ruumista, pyhää Ortodoksista Kirkkoamme. Maailmasta täysin eristäytynyt erakkokaan ei ole koskaan yksin, hän on osa tuota valtavaa Kristuksen ruumista, joka on itseasiassa koko ihmiskunta, sillä joka ikisen sielun on meidän Kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika ja Pyhä Henki, luonut.

Nämä muutamat ajatukset halusin jakaa kanssanne. Ne eivät ole omiani, vaan minulle äärettömän kallisarvoinen perintö hengellisiltä isiltäni, jotka ovat tätä tietä kulkeneet, kuin myös muilta aikamme ja vanhempien aikojen pyhiltä askeetti-isiltä.

Heidän ajatuksistaan, uskon, tulette löytämään tyhjentymättömän aarrekammion. Joitakin heistä ovat, luonnollisesti oma ohjaajavanhukseni Efraim Pyhän Andreaan Skiitalta, hengelliset isoisämme, vanhukset Efraim Arizonalainen, pyhien joukkoon luetut Efraim Katunakialainen ja Joosef Hesykasti. Vielä, aivan erityisesti, pyhittäjät Siluan Athoslainen ja hänen oppilaansa, aikamme suuri Jumalannäkijä ja teologi Sofroni Athoslainen. Paljon innoitusta ja valaistusta olen saanut myös tuon kultaisen, hengellisen kokemuksen ketjun jatkajalta, arkkimandriitta Zachariakselta Essexin P. Johannes Kastajan luostarista, joka vielä elää täällä kanssamme.

Olkoon heidän ajatuksensa valona meidän tiellämme kohti Kristusta, antaen meille innoitusta kilvoituksessamme!

Antakaa minulle anteeksi kömpelöt sanani ja muistakaa minuakin pyhissä rukouksissanne.

Kristus on keskellämme!

——————————————