ÄLÄ KOSKAAN POLVISTU
Colin Ivy, Portland, Oregon
Kerran tavallisena aamuna tavallinen poika syntyi toisen kerran. Polvillaan alttarilla hän lausui hiljaa rukouksen, jonka kätki sisäänsä. Näky ilmestyi, oudot oliot, sata pikku jumalaa kultaisessa pyörässä. ”Nämä yrittävät ottaa sinun paikkasi, mutta Isä, sinun armollasi minä en koskaan polvistu niiden edessä.” – Steve Taylor
Minä valitettavasti polvistuin. Kasvoin varsin tavallisessa uusioperheessä. Biologinen isäni oli kuollut alkoholista johtuneeseen sydänkohtaukseen ollessani 3-vuotias. Äidillä oli minut ja siskoni. Olin innoissani saadessani uuden isän sekä vanhemman veljen ja siskon. Emme olleet enää koskaan onnellisia.
Veljeni, joka oli kateellinen ja vihainen perheensä hajoamisen ja uuteen perheeseen joutumisen johdosta, otti tehtäväkseen rangaista tästä hyvästä kaikkia muita. Hän ryhtyi piinaamaan elämääni kaikin mahdollisin tavoin. Hän pahoinpiteli minua henkisesti ja ruumiillisesti siihen asti kun olin 13 vuotta vanha. Minusta oli kehittynyt hengenvaarallisen turvaton nuori. Elin omissa fantasioissani ja muissa itse luomissani todellisuuksissa. Siellä hän ei voinut satuttaa minua. Kävin kirkossa joka sunnuntai ja useimmiten keskiviikkonakin. Lauloin ja kuuntelin mutten kuullut mitään; sielläkin elin omissa maailmoissani.
Noihin aikoihin olin jättänyt nörttipiirit ja liittynyt punkkareihin. Punkkarit olivat ainoita ihmisiä, jotka koskaan kohtelivat minua kunnioituksella eivätkä jyränneet minua. Vaihdoin poolopaidoista siniseen irokeesitukkaan ja maihinnousukenkiin. Tämä tapahtui vuonna 1986 maaseutukaupungissa Oregonissa. Kaikki kaupungissa vainosivat minua sen jälkeen. Veljeni oli korvattu. Sen vuoksi millainen olin, minua ammuttiin, puukotettiin ja hakattiin.
Eräänä päivänä ystäväni kutsui minut jonkinlaisiin juhliin. Osallistujajoukko koostui koulukavereistani ja kahdesta vanhemmasta naisesta. Minun annettiin ymmärtää, että oli kyse illanistujaisista virvoitusjuomineen, perunalastuineen ja peleineen. Kaksi vanhempaa naista olivat noitia ja juhlat olivat noitapiirin kokoontuminen. Tuolloin minut johdatettiin wicca-noituuden harjoittamiseen.
Jos et satu tietämään, wicca on muinainen naisten hallitsema muoto druidien noituudesta. Etenin varsin nopeasti ja minusta tuli noita. Mieleni vajosi omituiseen houretilaan ja unohdukseen. Minulle oli selvää, että mielipuolisuus oli lopullinen ja paras mahdollinen kokemus ja tavoite. Jos kuolet, kaikki on ohi. Jos tulet mielipuoleksi, kuljet kuoleman läpi kuolematta. Tämä oli minun filosofiani. Tavoittelin sitä kiihkeästi päivin ja öin.
Noituuden harjoittaminen vei minut moniin uusiin paikkoihin, useimmiten astraalitasolla. Se oli luonnollinen jatke mielikuvitusmaailmaani. Minä olin kaikkivoimallinen ja kaiken keskipiste tässä luomassani maailmassa: kaikki katsoivat minuun. Tunne voimasta ja vallasta on se, mikä pitää ihmisen mukana noituudessa. Todellisessa maailmassa en ollut mitään, noituudessa olin jotain. Tunsin itseni voittamattomaksi. Olin väärässä.
Eräänä yönä heräsin varsin voimakkaaseen luonnollisen tarpeen kutsuun. Se oli yksi niistä kerroista, kun makaat sängyssä ja katsot vuoron perään kelloa ja sitten taas oveaja koetat päättää, voitko kestää aamuun saakka kastelematta vuodetta. Päätin nousta ja mennä vessaan. Silloin huomasin, että koko ruumiini oli halvaantunut kaulasta alaspäin. Wicca-noituuteen eivät kuulu alkoholi eivätkä huumeet. Jos joku tavataan käyttämästä näitä aineita, hän saa häädön noitapiiristä. Tiesin, että elimistössäni ei ollut mitään, mikä olisi aiheuttanut ilmiön. Mielessäni saatoin päätyä vain siihen selitykseen, että minua vastaan hyökättiin henkimaailmasta. Jätin ruumiini ja jäin sen yläpuolelle. Silloin menin shokkiin. Ympärilläni istui noin viisitoista hysteerisesti nauravaa demonia pitämässä minua paikoillaan. Yksi kääntyi ja katsoi minuun ja puhui. Se sanoi, että olin suurin idiootti, jonka se oli tavannut pitkiin aikoihin. Se sanoi, että minulle oli opetettu, mikä oli oikein, mutta minä kuljin väärää tietä, ja nyt olin niin syvällä sisällä, että päätyisin helvettiin; ei olisi pakotietä. Sitten se ryhtyi tekemään sopimusta kanssani. Kaksi niistä tuli astraaliruumiini luo ja käänsi minut ympäri. Kun minut oli käännetty ympäri, löysin itseni helvetistä. Ei ole tapaa kuvata sitä, mitä näin, tunsin ja haistoin. En koskaan unohda sitä. Ne kasvot. Ne palauttivat minut huoneeseeni ja antoivat uhkavaatimuksen. Voisin joko tehdä itsemurhan ja tulla heidän kaltaisekseen ja kiusata sen sijaan että minua kiusattaisiin, tai sitten kuolisin ja menisin helvettiin joka tapauksessa. Valitsin itsemurhan.
Juuri ennen kuin ne päästivät minut palaamaan ruumiiseeni, sanoin hiljaa kuiskaten: ”Jeesus, jos kuulet minua, auta.” Suurenmoinen valo välähti, ja ne olivat poissa. Minä nousin istumaan ja kirosin Jumalaa. Miksi Hän antoi minun kokea kaiken tämän? Kirosin Häntä noin tunnin ajan siivotessani oksennusta, jota ruumiini oli antanut ylen kokemuksen aikana. Silloin, ensimmäistä kertaa, kuulin Jumalan ääneen. Hän sanoi vain yhden yksinkertaisen lauseen, joka pysäytti minut siihen paikkaan. ”Ainoa, mitä halusin sinun tekevän, oli pyytää.”
Kirjasesta ”Harry Potter – the Truth Behind the Story” suomentanut H. A. Saulamo.
Ilmestynyt alunperin lehdessä ”Death to the World” no. 4.