Siitä miksi Ortodoksinen toivottomuus on niin toiveikasta ja valoisaa.

– Pena, voitko kertoa vähän siitä, miksi tämä tuntuu toivottomalta ja miten siihen pitäisi ehkä suhtautua?

– Jos jätetään huomiotta laiha kahvi ja keskitytään muuhun, niin siitähän omalla tavalla puhuvat kaikki isät, mutta suoraan tässä mielessä ainakin isä Sofroni (Saharov).

Evankeliumi tuomitsee meidät. Sen toteuttaminen on täysin mahdotonta. Silti meiltä vaaditaan sitä. (”No niin, tosi kiva…!”) Seuraa tyhjentyvä kokemus. Kuten isä Efraim sanoi, ihmisen täytyy ensin tyhjentyä, että Jumala voi hänet täyttää.

Kokemus Evankeliumin (Kirkon tradition) edessä, että ”ei tästä tule mitään, tämä on mahdotonta, en ikinä pysty” on hengellisen elämän alku. Eikä loppu. Tästä ”minä en pysty” seuraa ”minä tarvitsen toista”. Tämän vuoksi Jumala itse tuli ihmiseksi, ”toiseksi”.

Kullakin tämä tie kulkee omalla tavallaan. Yleensä se tekee kipeää tavalla tai toisella. Kärsimystä ei voi kokonaan välttää. Täytyy hieman opetella sellaista urheutta. Ei Jumala vaadi mahdottomia, vaan yritystä oikeaan suuntaan.

Kuten Paavali kirjoittaa kirjeissään, laki ei voi pelastaa ketään. Ihminen ei voi millään suorituksillaan, millään hyvällä elämällään tai muulla sellaisella antaa itselleen (iankaikkista) elämää. Kristus on sen lähde.

Miksi sitten pitää kuitenkin yrittää?

Kysymys on suunnasta. Mihin me suuntaamme itsemme? Mihin tai keneen päin me voimamme käytämme? Kehen päin katsomme? Toisin sanoen, mihin tai keneen olemme suhteessa; mistä tai keltä odotamme sitä jotakin, elämää?

Yleensä vie aikansa ja vaatii monenlaisia kokemuksia, että ihminen muuttuu syvemmältä. Siksi tarvitaan kärsivällisyyttä ei pelkästään toisten kanssa vaan oman itsenkin kanssa. Se on yhden lajin nöyryyttä. Vaeltaa eteenpäin kärsivällisesti oman vajavaisuutensa tunnossa.

Usein meidän kulttuurissa on ihmisillä voimakas sisäinen tunne tai kokemus, että ”kukaan ei minua näe”, ”kukaan ei minua rakasta”, ”kukaan ei minusta iloitse”, ja niin edelleen. Tältä pohjalta Evankeliumi ja Kirkon perinne luetaan siinä hengessä, että ”näillä ehdoilla sinua rakastetaan”. Seuraa ahdistus: ”Voi kauheaa, julmuuden julmuus!”

Kun matkataan tiellä ja nähdään kyltti ”Kuopio” (käänny oikealle), niin ei sekään tarkoita, että jos et ole jo Kuopiossa, niin kaikki on toivotonta. Siksihän se kyltti on, että näyttää oikeaan suuntaan. 50 kilometrin päässä on sitten kahvila, jossa voi levähtää, ja jatkaa matkaa. Jos ihminen jää asumaan kahvilaan, niin sitten kyltti häiritsee häntä, koska se tuntuu kutsuvan matkaan, niin kuin tekeekin, mutta ihminen on jäänyt asumaan tähän maailmaan paikalleen.

Hengellisen elämän perusta on dynaaminen tila, jossa ihminen on epävalmis, epätyydyttyneessä tilassa. Tämä jännite on matkanteon perusta.

Evankeliumin käskyillä Kristus ikään kuin sanoo: ”Minä olen täälläpäin.” Hän ei murtaudu sieluun. Ihmisen täytyy valita suuntansa ja se, kelle hän elämänsä antaa. Kristus ei ota sitä väkisin. Tätä varten meillä on vaivannäkö ja yritys. Ei siksi, että ihmisestä tulisi jonkin objektiivisen kriteerin mukaan ”hyvä ihminen” tai täydellinen, niin että häntä sitten oman hienoutensa takia palkittaisiin.

Toisin sanoen, Evankeliumissa Kristus sanoo: ”Et ole elävä ilman minua, ja minä olen täälläpäin.”

Jos ihminen tämän sisäistää, hän alkaa kestämään omaakin epätäydellisyyttä ja sen tuottamaa tuskaa ja kääntämään sen elämäksi, rukoukseksi ja toisten palvelemiseksi. Kun hän oppii luottamaan Kristukseen, hän oppii elämään samalla sekä täysillä ja jännittyneenä mutta myös levossa ja luottamuksessa, ilman stressiä ja ahdistusta. Koska kaiken taustalla on se, että Jumala on rakkaus, eikä meidän sitä tarvitse saada aikaan; se on ihan itsestään niin, ja suuntautuu kaiken lisäksi jokaiseen ihmiseen erikseen.

Ihmisessä on paljon potentiaalia, paljon voimaa ja paljon vapautta. Tämän vapauden harjoittaminen oikeaan suuntaan on työtä. Aivan kuten rakastunut ihminen juoksentelee tekemässä ja ostamassa kaikenlaista, millä hän osoittaa sitä, kelle hänen sydämensä kuuluu.

Haastatteli H. Alex Saulamo

———————————————————————–

Kuva: Athos-Säätiön Panagian kahvilan seinällä riippuva Konstantinos Ksenopouloksen maalaus Athoksen kahvia keittäneestä isästä.

—————————————————————